Eräs lähisukulaiseni omistaa asunto-osakeyhtiön osakkeet, jotka oikeuttavat asuinhuoneiston hallintaan. Hän haluaisi lahjoittaa osakkeet minulle, mutta veroseuraamusten vuoksi haluaisi tehdä lahjoituksen useissa pienemmissä osissa. Mainitun huoneiston osakkeita on 40 kappaletta (nrot 261-300). Jos lahjoitus tehdään esimerkiksi kahdeksassa eri osassa, tuleeko osakkeiden numerot yksilöidä lahjakirjaan (esim. nrot 261-265)? Nimimerkki "Etukäteen kiitollinen".
Perintö- ja lahjaverolain mukaan lahjaveroa ei suoriteta lahjasta, jonka arvo on 3 400 euroa pienempi, kuitenkin niin, että jos lahjansaaja kolmen vuoden kuluessa saa saamalta antajalta useita sellaisia lahjoja, näistä on suoritettava veroa, kun niiden yhteinen arvo nousee vähintään mainittuun määrään. Lahjansaajat luetaan veroluokkiin I-III sukulaisuussuhteen mukaan. Veron määrä on II veroluokassa kaksinkertainen ja III veroluokassa kolminkertainen I veroluokkaan verrattuna.
Asunto-osakeyhtiölain mukaan samaan osakeryhmään kuuluvia osakkeita ei saa erikseen merkitä, luovuttaa tai muulla tavoin siirtää eikä pantata, paitsi milloin huoneisto jaetaan tai osa siitä yhdistetään toiseen huoneiston.
Siten osakkeita ei tule yksilöidä lahjakirjaan numerokohtaisesti, vaan määräosin murtoluvuin merkittynä esim. 1/8-osa osakkeista. Oikeuskäytännöstä löytyy korkeimman oikeuden ratkaisu KKO 1952-II-107:
"Tietyn huoneiston hallintaan oikeuttavia as.oy:n osakkeita oli pidettävä sellaisena kokonaisuutena, joka oli jaettavissa vain määräosin."
Lahjan yhteydessä lahjanantaja voi määrätä, ettei lahjansaajan nykyisellä tai tulevalla aviopuolisolla ole avio-oikeutta lahjan kohteeseen. Tällöin lahjakirjan tulee, jotta se olisi avioliittolain mukaan pätevä, olla päivätty, asianmukaisesti allekirjoitettu ja kahden esteettömän henkilön oikeaksi todistama.
Varmuuden vuoksi kannattaa avio-oikeutta pois suljettaessa ottaa maininta myös rekisteröidystä parisuhdekumppanista, koska parisuhteen rekisteröinnillä on pääsääntöisesti samat oikeusvaikutukset kuin avioliiton solmimisella.
Edellisessä numerossa olleesta kysymyksestä kuolinpesään kuuluvista ansiomerkeistä ja muistomitaleista tuli runsaasti palautetta ja lisäkysymyksiä. Kysymykset jakaantuivat kahteen ryhmään: perittävän mahdollisuudet ja eri keinot järjestää elinaikanaan asia häntä tyydyttävällä tavalla sekä perittävän kuoleman jälkeen suoritettavat käytännön toimenpiteet.
I. Kuten edellisessä numerossa jo totesin henkilö voi elinaikanaan määrätä mitalikokoelmastaan tekemällä testamentin tai erityisjälkisäädöksen eli legaatin taikka näiden yhdistelmän. Toisin sanoen perittävä voi määrätä mitalikokoelman siirtyvän perittävän kuoltua yhtenä kokonaisuutena tietylle, testamentissa tai legaatissa nimetylle henkilölle. Toiseksi tämä määräys voi olla joko kokonaan oma asiakirjansa taikka se voi olla osana perittävän tekemää yleistestamenttia, jolla hän on määrännyt kaikesta muusta omaisuudestaan. Kaikissa tilanteissa tulee perintökaaren testamenttia koskevia muotomääräyksiä ehdottomasti noudattaa.
Testamentilla tai legaatilla voidaan antaa omaisuuteen täysi omistusoikeus, rajoitettu omistusoikeus, käyttöoikeus taikka tuotto-oikeus. Testamenttiin otettavalla toissijaismääräyksellä tarkoitetaan sitä, kenelle omaisuus on menevä ensisaajan kuoltua ja toissijaismääräyksen tärkein merkitys on, että se estää ensisaajaa testamenttaamasta saamaansa omaisuutta.
Mitalikokoelman säilyminen ehjänä kokonaisuutena ilman sen pirstoutumista usealle eri henkilölle voitaneen parhaiten turvata ns. fideikomissaarisella testamentilla. Kyseessä on rajoitetun omistusoikeustestamentin kaltainen testamentti sillä lisäedellytyksellä, että testamentin ensisaajalla on velvollisuus säilyttää omaisuus koskemattomana kuolemaansa saakka.
Mikäli mitalikokoelmalla on huomattavaa taloudellista arvoa, tulee myös mahdolliset veroseuraamukset ottaa huomioon.
II. Kunniamerkki on aina henkilökohtainen kunnianosoitus, mistä seuraa, että on erittäin paheksuttavaa ja moitittavaa myydä kunniamerkki merkinsaajan kuoleman jälkeen. Kunniamerkkiä ei voi arvioida rahallisesti eikä sen myymisellä ulkopuoliselle ainakaan kunnioiteta vainajan elämäntyötä.
Kunniamerkkejä ei panna arkkuun, vaan ne asetetaan siunaustilaisuuden ajaksi erilliselle kunniamerkkityynylle. Kunniamerkkejä ei polttohaudata vainajan mukana.
Järkevintä olisi säilyttää mitalikokoelma lasivitriinissä tietyssä, ennalta määrätyssä paikassa. Tällöin välittyisi tuleville polville parhaiten tieto ajoista, jolloin ase kädessä on taisteltu kansamme vapauden ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolesta.
Olen osakkaana jakamattomassa kuolinpesässä. Pesän varoihin kuuluu vainajalle myönnettyjä ansiomerkkejä ja muistomitaleja. Kuolinpesän muut osakkaat vaativat, että kukin osakkaista saisi vähintään yhden mitalin ikään kuin "muistona vainajasta". Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että mitalit tulisi säilyttää yhtenä kokonaisuutena. Mitkä ovat minun lailliset oikeuteni. Nimimerkki Veteraanin poika.
Vapaudenristin ritarikunta (VR) perustettiin 4.3.1918 C.G.E. Mannerheimin aloitteesta. Mannerheimin hyväksyttyä ehdotukset tilattiin ensimmäiset merkit 15.4.1918. Suomen Valkoisen Ruusun (SVR) ritarikunta perustettiin 28.1.1919 valtionhoitajan päätöksellä. Akseli Gallen-Kallela sai tehtäväkseen suunnitella VR:n ja SVR:n kunniamerkit. Suomen Leijonan ritarikunta (SL) perustettiin 11.9.1942 turvaamaan SVR:n arvo liialta jakamiselta ja jotta voitaisiin entistä paremmin ottaa huomioon ansioiden laatu.
Suomessa on em. ritarikuntien kunniamerkkien lisäksi muita virallisia tai puolivirallisia ansioristejä ja -mitaleja sekä muistoristejä ja -mitaleja. Asetuksella voidaan perustaa ansiomerkkejä ja muistomitaleita, joista mainittakoon Vapaussodan muistomitali, Vuosien 1939 - 1940 sodan muistomitali ja Vuosien 1941 - 1945 sodan muistomitali.
Lähteet: www.mannerheim.fi www.tpk.fi www.ritarikunnat.fi
Ja sitten itse asiaan. Perintökaaren 23 luvun määräysten mukaan kuolinpesän osakkaat saavat toimittaa perinnönjaon sopimallaan tavalla. Mikäli pesän osakkaat eivät pääse yksimielisyyteen perinnönjaon sisällöstä, tulee kuolinpesään hakea pesänjakaja. Pesänjakajan on koetettava saada pesän osakkaat sopimaan jaosta. Mikäli tässä ei onnistuta, pesänjakajan on suoritettava jako siten, että kullekin osakkaalle annetaan osa kaikenlaatuisesta omaisuudesta. Kuitenkin on omaisuus, jota ei sopivasti voida jakaa osiin tai erotella, mikäli mahdollista, pantava samaan osaan. Jollei jakoa muutoin saada toimitetuksi, voi oikeus pesänjakajan esityksestä määrätä, että tietty omaisuus tai tarvittaessa pesän koko omaisuus on pesänjakajan myytävä.
Edellä lausutusta seuraa, että pesän osakkaiden ollessa erimielisiä on olemassa vaara, että mitalikokoelma pirstoutuu ja menettää sille kuuluvan arvon. Suotavaa olisikin, että pääsisitte asiassa sensisältöiseen sopimukseen, että mitalikokoelma säilyisi yhtenä eheänä kokonaisuutena sukunne tietyn jäsenen hallussa ja tämän kuoltua kokoelma siirtyisi tiettyjen periaatteiden mukaisesti jollekin toiselle sukunne jäsenelle.
Henkilö voi elinaikanaan määrätä mitalikokoelmansa kohtalosta tekemällä testamentin tai erityisjälkisäädöksen eli legaatin taikka näiden yhdistelmän. Testamentintekijä voi tehdä rajoitetulla omistusoikeudella olevan testamentin sekä liittää tähän ns. toissijaismääräyksen.
Kahdessa edellisessä numerossa käsitelty kysymys pitkäaikaisessa laitoshoidossa olevan henkilön asiakasmaksun määräytymisestä on saanut lukijoiltamme runsaasti palautetta. Erityisesti on toivottu lainmuutoksen sisällön yksityiskohtaisempaa selostamista. Tämän vuoksi uudet pykälät on esitelty osittain muokattuna kahdessa osassa edellisessä ja tässä numerossa.
Uuden 10 b §:n mukaan edellä 7 c §:n 1 momentissa tarkoitettuna kuukausituloina otetaan huomioon pitkäaikaisessa laitoshoidossa olevan tulot ennakonpidätyksen ja ennakonkannon jälkeen sekä verosta vapaat tulot siten kuin tässä pykälässä säädetään. Kun maksu määräytyy 7 c §:n mukaisesti yhteenlaskettujen kuukausitulojen perusteella, kuukausitulona otetaan lisäksi vastaavasti huomioon sellaisen henkilön tulot, joka on välittömästi ennen laitoshoidon alkamista elänyt yhteistaloudessa avioliitossa tai avioliiton omaisissa olosuhteissa pitkäaikaisessa laitoshoidossa olevan kanssa. Jos kuukausittaiset tulot vaihtelevat, kuukausitulona otetaan huomioon viimeksi kuluneen vuoden keskimääräinen kuukausitulo. (1 momentti)
Palkkatulojen lisäksi otetaan huomioon eläkkeet ja niihin rinnastettavat jatkuvat etuudet, elinkorot ja kiinteistön luovutuksen yhteydessä määräajaksi tai elinkaudeksi pidätetty rahana suoritettava etuus (syytinki) sekä muut jatkuvat henkilökohtaiset tulot samoin kuin pääomasta ja muusta omaisuudesta saatavat nettotulot kuten korko-, osinko- ja vuokratulot. (2 momentti)
Tuloina otetaan huomioon myös viimeksi toimitetussa verotuksessa vahvistetut maatalouden ja elinkeinotoiminnan pääoma- ja ansiotulo-osuudet sekä verovelvollisen osuus yhtymän tulosta. Mainittuja tuloja voidaan tarkistaa viimeksi toimitetun verotuksen osoittamasta tulosta niillä prosenttimäärillä, jotka verohallitus vuosittain antamassaan päätöksessä ennakon kannon perusteeksi pantavasta tulosta määrää. Siitä poiketen mitä edellä tässä pykälässä säädetään, metsätulo otetaan huomioon 10 a §:n 2 momentissa säädetyllä tavalla. (3 momentti)
Tuloina ei oteta huomioon:
1) 10 a §:n 3 momentissa mainittuja tuloja;
2) elatusapua tai elatustukea, jota maksetaan pitkäaikaisessa laitoshoidossa olevan tai 7 c §:n 2 momentissa tarkoitetun puolison alaikäiselle lapselle; eikä
3) eläkkeisiin ja niihin verrattaviin tuloihin sisältyviä huollettavista aiheutuvia korotuksia.
Uuden 10 c §:n mukaan ennen kuin pitkäaikaisesta laitoshoidosta perittävä maksu määrätään, 10 b §:n 1 momentissa tarkoitetun henkilön kuukausituloista vähennetään:
1) hänen suoritettavakseen vahvistetut elatusavut;
2) hänen tosiasiallisista perhesuhteistaan johtuvat muut vastaavat kustannukset; sekä
3) kiinteistön luovutuksen yhteydessä määräajaksi tai elinkaudeksi pidätetty rahana maksettava etuus (syytinki), joka on hänen suoritettavanaan.
Edellä 1 momentin 1 kohdan mukaista vähennystä ei kuitenkaan tehdä, jos elatusavun saajana on aviopuoliso, jonka kanssa elatusavun suorittaja on elänyt yhteistaloudessa välittömästi ennen laitoshoidon alkamista.
Lain voimaantulon ajankohdasta ilmoitan heti, kun siitä on päätetty.
Edellisessä numerossa käsitelty kysymys pitkäaikaisessa laitoshoidossa olevan henkilön asiakasmaksun määräytymisestä on saanut lukijoiltamme runsaasti palautetta. Erityisesti on toivottu lainmuutoksen sisällön yksityiskohtaisempaa selostamista. Tämän vuoksi uudet pykälät esitellään osittain muokattuna tässä ja seuraavassa numerossa.
Lakiin lisätyn 7 c §:n mukaan pitkäaikaisessa laitoshoidossa olevalta peritään maksukyvyn mukaan määräytyvä maksu. Maksu voi olla enintään 80 prosenttia hoidossa olevan tässä laissa tarkoitetuista kuukausituloista, jollei tässä laissa toisin säädetä. Maksu voidaan kuitenkin määrätä enintään sen suuruiseksi, että hoitoa saavan henkilön henkilökohtaiseen käyttöön jää kuukausittain vähintään 80 euroa. (1 momentti)
Jos pitkäaikaisessa laitoshoidossa oleva on välittömästi ennen laitoshoidon alkamista elänyt yhteistaloudessa avioliitossa tai avioliiton omaisissa olosuhteissa ja hänen kuukausitulonsa ovat suuremmat kuin puolison kuukausitulot, maksu määräytyy puolisoiden yhteenlaskettujen kuukausitulojen perusteella. Pitkäaikaisessa laitoshoidossa olevalta perittävä maksu voi olla enintään 40 prosenttia edellä mainituin perustein yhteenlasketuista kuukausituloista. Laitoshoidossa olevan henkilökohtaiseen käyttöön tulee kuitenkin jäädä vähintään 80 euroa kuukaudessa. Jos molemmat tässä momentissa tarkoitetut puolisot ovat pitkäaikaisessa laitoshoidossa, maksu määräytyy kuitenkin siten kuin 1 momentissa säädetään. (2 momentti)
Uuden 10 b §:n mukaan edellä 7 c §:n 1 momentissa tarkoitettuna kuukausituloina otetaan huomioon pitkäaikaisessa laitoshoidossa olevan tulot ennakonpidätyksen ja ennakonkannon jälkeen sekä verosta vapaat tulot siten kuin tässä pykälässä säädetään. Kun maksu määräytyy 7 c §:n mukaisesti yhteenlaskettujen kuukausitulojen perusteella, kuukausitulona otetaan lisäksi vastaavasti huomioon sellaisen henkilön tulot, joka on välittömästi ennen laitoshoidon alkamista elänyt yhteistaloudessa avioliitossa tai avioliiton omaisissa olosuhteissa pitkäaikaisessa laitoshoidossa olevan kanssa. Jos kuukausittaiset tulot vaihtelevat, kuukausitulona otetaan huomioon viimeksi kuluneen vuoden keskimääräinen kuukausitulo. (1 momentti)
Palkkatulojen lisäksi otetaan huomioon eläkkeet ja niihin rinnastettavat jatkuvat etuudet, elinkorot ja kiinteistön luovutuksen yhteydessä määräajaksi tai elinkaudeksi pidätetty rahana suoritettava etuus (syytinki) sekä muut jatkuvat henkilökohtaiset tulot samoin kuin pääomasta ja muusta omaisuudesta saatavat nettotulot kuten korko-, osinko- ja vuokratulot. (2 momentti)
Tuloina otetaan huomioon myös viimeksi toimitetussa verotuksessa vahvistetut maatalouden ja elinkeinotoiminnan pääoma- ja ansiotulo-osuudet sekä verovelvollisen osuus yhtymän tulosta. Mainittuja tuloja voidaan tarkistaa viimeksi toimitetun verotuksen osoittamasta tulosta niillä prosenttimäärillä, jotka verohallitus vuosittain antamassaan päätöksessä ennakon kannon perusteeksi pantavasta tulosta määrää. Siitä poiketen mitä edellä tässä pykälässä säädetään, metsätulo otetaan huomioon 10 a §:n 2 momentissa säädetyllä tavalla. (3 momentti)
www.allianssi.fi
Edellisessä numerossa palstalla ollut vanhemman pariskunnan esittämä kysymys puolisoiden mahdollisuudesta solmia elatussopimus vastaisen varalle silloin, kun puolisot asuvat vielä yhdessä, sai runsaasti palautetta. Kiitos siitä kuuluu lehtemme valveutuneille lukijoille.
Ensiksikin Helsingin kaupungin sosiaalilautakunta on vuonna 2000 päättänyt, että 1.1.2001 lukien avioliitossa tai avioliiton omaisissa olosuhteissa eläneistä suurempituloisen puolison joutuessa pitkäaikaiseen laitoshoitoon häneltä perittävä hoitomaksu lasketaan seuraavasti:
"Kun hoidettavan tuloista on vähennetty 20 %:n käyttövara ja jäljelle jäävä summa on suurempi kuin puolison omat tulot, lasketaan tämä summa ja puolison tulot yhteen ja jaetaan kahdella, jolloin saadaan hoitomaksun suuruus. Näissä tapauksissa ei erikseen oteta huomioon asumis- tai muita kustannuksia. Kaikissa tapauksissa kotiin jäävälle puolisolle on toimeentuloaan varteen jäätävä täyttä kansaneläkettä vastaava määrä ja tämän turvaamiseksi otetaan huomioon hoitomaksun vähennyksenä myös kotiin jäävän puolison asumismenoja."
Eduskunta on käsitellyt edellisessä numerossa mainitsemani sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain muutosesityksen. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta muutti hallituksen esityksen sisältöä keskeisiltä osin (StVM 59/2002 vp). Eduskunnan suuri valiokunta muutti esityksen sisällön kuitenkin takaisin hallituksen esittämään muotoon (SuVM 1/2002 vp). Eduskunta hyväksyi lainmuutoksen 17.2.2003. Lain vahvistamisesta ja voimaantulosta ei ole vielä tarkkaa tietoa.
Muutoksen pääasiallisen sisällön mukaan jos pitkäaikaisessa laitoshoidossa oleva on välittömästi ennen laitoshoidon alkamista elänyt yhteistaloudessa avioliitossa tai avioliiton omaisissa olosuhteissa ja hänen kuukausitulonsa ovat suuremmat kuin puolison kuukausitulot, maksu määräytyy puolisoiden yhteenlaskettujen kuukausitulojen perusteella. Pitkäaikaisessa laitoshoidossa olevalta perittävä maksu voi olla enintään 40 prosenttia puolisoiden yhteenlasketuista kuukausituloista. Ennen maksun määräämistä henkilön tuloista vähennetään hänen suoritettavakseen vahvistetut elatusavut. Mainittua vähennystä ei kuitenkaan tehdä, jos elatusavun saajana on aviopuoliso, jonka kanssa elatusavun suorittaja on elänyt yhteistaloudessa välittömästi ennen laitoshoidon alkamista.
Olemme vanhempi pariskunta ja olemme solmineet keskinäinen testamentin. Kysymys koskeekin järjestelyä, joka vaikuttaa taloudellisiin olosuhteisiimme elinaikanamme. Eli voimmeko solmia elatussopimuksen, jossa määriteltäisiin keskinäinen elatusvelvollisuutemme tulevaisuudessa? Olen itse mieheni tuloilla elänyt kotiäiti, joten saan hyvin pientä eläkettä. Mikäli mieheni joutuu terveydentilansa takia laitoshoitoon, pelkään, että hänen eläkkeensä menee hoitomaksuihin. Tällöin jään ilman minkäänlaista taloudellista turvaa. Selvyyden vuoksi todettakoon, että aikomuksenamme ei ole erota.
Avioliittolain mukaan kummankin puolison tulee kykynsä mukaan ottaa osaa perheen yhteiseen talouteen ja puolisoiden elatukseen. Puolisoiden elatus käsittää puolisoiden yhteisten sekä kummankin henkilökohtaisten tarpeiden tyydyttämisen. Puolisolle suoritettavan elatusavun määrä ja sen suorittamistapa voidaan vahvistaa sopimuksella tai tuomioistuimen päätöksellä.
Tuomioistuimen päätöksellä voidaan puoliso velvoittaa maksamaan elatusapua toiselle puolisolle, jos puoliso laiminlyö elatusvelvollisuutensa tai jos puolisot asuvat erillään. Kysymyksestäsi päätellen Sinun kohdallasi kumpikaan em. edellytyksistä ei täyty, minkä vuoksi joutunet turvautumaan seuraavassa selostettavaan menettelyyn:
Puolisot voivat tehdä keskenään sopimuksen toiselle puolisolle suoritettavasta elatusavusta. Sopimus on tehtävä kirjallisesti sekä esitettävä sen kunnan sosiaalilautakunnan vahvistettavaksi, jossa puolisoilla tai toisella heistä on kotipaikka. Ennen sopimuksen vahvistamista sosiaalilautakunnan on harkittava, voidaanko sopimusta pitää kohtuullisena ottaen huomioon puolison elatuksen tarve, toisen puolison maksukyky sekä muut asiaan vaikuttavat seikat.
Aiemmin sosiaalilautakunnat ovat kieltäytyneet vahvistamasta elatussopimusta sillä perusteella, että sopimus on esitetty vahvistettavaksi ennenaikaisena. Korkein hallinto-oikeus on ratkaisussaan KHO 2002:3 katsonut, ettei puolisoiden välisen elatussopimuksen tekemistä ole rajoitettu tilanteisiin, joissa elatusvelvollisuus on laiminlyöty tai puolisot asuvat erillään ja että elatussopimus voidaan tehdä myös vastaisen varalle.
Sosiaalilautakunnan tulee siis vahvistaa sopimus ja sopimusta vahvistaessaan harkita sopimuksen kohtuullisuus. Käytäntö eri kuntien välillä vaihtelee. Helsinki pitää kohtuullisena määränä enintään 1/3 elatusvelvollisen nettotuloista; Tampereella lasketaan puolisoiden nettotulot yhteen ja jaetaan kahdella, jolloin saadaan selville laskennallinen nettotulo. Kohtuullisena määränä pidetään laskennallisen nettotulon ja toisen puolison nettotulon välistä erotusta. Kohtuullinen määrä ei kuitenkaan saa ylittää elatusvelvollisen puolison nettotulon puolikasta.
Eduskunnan käsiteltävänä on sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain muutosesitys. Muutosesitys on vielä valiokuntakäsittelyssä. Mikäli eduskunta hyväksyy lakimuutoksen, palaan asiaan myöhemmin.
Olen myymässä omistamaani asuinhuoneistoa kiinteistönvälittäjän välityksin. Olen saanut useita ostotarjouksia, joista yhden (= korkeimman) olen hyväksynyt. Tarjouksentekijä on tehnyt mainitun tarjouksen kirjallisesti ja tarjouksen tekemisen yhteydessä käsirahan suuruudeksi on tarjouslomakkeeseen merkitty € 8.400. Nyt ostaja haluaa vetäytyä kaupasta, koska katsoo, ettei mitään sitovaa tarjousta ole tehty. Esittämistäni vaatimuksista huolimatta tarjouksentekijä on kieltäytynyt suorittamasta em. käsirahan määrää. Miten minun tulee nyt menetellä?
Tapaukseen soveltuvat asuntokauppalain käsirahaa koskevat 3 luvun säännökset. 3 luvun 1 §:n mukaan luvun säännöksiä sovelletaan, jos tarjouksen tekijänä on kuluttaja, joka:
1) on tehnyt myytävänä olevasta asunnosta ostotarjouksen ja maksanut tarjouksensa vakuudeksi myyjälle sovitun rahasumman (käsiraha);...
Luvun 3 §:n mukaan, jos kauppa jää syntymättä tarjouksen tekijän puolella olevasta syystä, myyjällä on oikeus pitää käsiraha.
Asuntokauppa-asetuksen 1 §:n mukaan käsirahan enimmäismäärä on neljä prosenttia käsirahasopimuksen mukaisesta kauppahinnasta.
Kiinteistöjen ja vuokrahuoneistojen välityksestä annetun lain 16 §:n mukaan vastaanottaessaan ostotarjouksen välityskohteesta saa välitysliike ottaa tarjouksen tekijältä toimeksiantajan lukuun käsirahan, jos tästä on toimeksiantosopimuksessa sovittu. Lain 17 §:n mukaan, jos kauppaa ei synny tarjouksen tekijästä johtuvasta syystä ja käsiraha jää toimeksiantajalle, saa välitysliikkeelle toimeksiantosopimuksen mukaan mahdollisesti tuleva osuus olla enintään puolet tästä käsirahasta, kuitenkin enintään sovitun välityspalkkion määrä.
Koska Sinun tapauksessasi tarjouksen tekijä ei ole ensinkään suorittanut käsirahaa, eivät asuntokauppalain 3 luvun käsirahaa koskevat säännökset tule sovellettaviksi. Luvun 1 pykälässähän edellytetään, että käsiraha on suoritettu ("...ja maksanut...").
Olisikin syytä kääntyä välittäjän puoleen ja tiedustella, miksi tämä on laiminlyönyt ottaa käsirahasuorituksen tarjouksentekijältä taikka miksei ostotarjoukseen ole otettu sopimussakkoehtoa.
Vaikka asuntokauppalain 3 luvun säännökset eivät soveltuisikaan, voit yrittää periä saatavaasi tarjouksentekijältä yleisten velvoiteoikeudellisten oppien mukaan. Toisin sanoen tarjouksentekijältä vaadittaisiin käräjäoikeudessa "käsirahan" määrän suorittamista sillä perusteella, että on olemassa tarjous, jossa on sovittu käsirahan suorittamisesta ja kun tehty tarjous on hyväksytty seuraa tästä se, että tarjouksentekijä on velvollinen suorittamaan "käsirahan" määrän. Oikeuskäytännöstä en tapaukseesi onnistunut löytämään ratkaisua.
Hyväkseni on tehty testamentti. Voinko testamentin saajana suorittaa rintaperillisen lakiosan rahana?
Lakiosaa koskevat määräykset löytyvät perintökaaren (PK) 7 luvusta. Mainitun luvun 1 §:n mukaan lakiosalla tarkoitetaan rintaperillisen (= perittävän lapsen) ja tämän jälkeläisen oikeutta perittävän jälkeen. Lakiosa on puolet lakimääräisen perimisjärjestyksen mukaan tulevan perintöosan arvosta.
PK 7:2:n mukaan lakiosaa määrättäessä tulee ottaa huomioon ne, jotka perittävä on tehnyt perinnöttömäksi. PK 7:5,1:n mukaan testamentti on tehoton siltä osin kuin se estää perillistä saamasta lakiosaansa.
Esimerkiksi A:lta, joka on testamentannut koko omaisuutensa B:lle, jää kolme rintaperillistä C, D ja E. Lakimääräisen perimisjärjestyksen mukaan heidän perintöosansa olisi 1/3-1/3-1/3. Koska lakiosa on puolet perintöosasta, muodostuu lakiosan suuruudeksi 1/6-1/6-1/6 (1/6 + 1/6 + 1/6 = 1/2 perittävän jäämistöstä). Mikäli jäämistön arvo olisi esimerkiksi 120.000 euroa, muodostuisi C:n, D:n ja E:n lakiosan suuruudeksi 20.000 euroa/perillinen.
Voimassaolevan lain mukaan tulee testamentin saajan oikeudesta suorittaa lakiosa rahana olla ehto testamentissa. Tämä on eräissä tapauksissa tarpeettomasti estänyt testamentin tekijän tarkoituksen toteuttamisen. Näin on saattanut käydä esimerkiksi siitä syystä, ettei ehdon mainitsemisen tarpeellisuutta ole tiedetty testamenttia laadittaessa. Ehto on saatettu jättää ottamatta testamenttiin myös sen vuoksi, että testamentin tekijällä ei testamenttia laatiessaan ollut aihetta olettaa testamentin tulevan loukkaamaan lakiosaa (HE 77 - 2000 vp).
PK 7:5 onkin em. syistä muutettu. Muutoksen mukaan testamentin saaja voi suorittaa lakiosaan oikeutetulle perilliselle lakiosaa vastaavan tai siitä puuttuvan määrän rahana siinäkin tapauksessa, ettei testamenttiin ole otettu tätä koskevaa ehtoa. Perittävä voi kuitenkin niin halutessaan testamentissaan määrätä, ettei testamentin saajalla ole oikeutta saada suoritustaan rahana.
Muutos tulee voimaan 1.2.2003. Mikäli perittävä on kuollut ennen lain voimaantuloa, on sovellettava tällä hetkellä vielä voimassaolevaa lakia.
Muistathan vielä, että PK 7:5,3 mukaan perillisen on vedottava testamentin tehottomuuteen ilmoittamalla lakiosaa koskeva vaatimuksensa testamentin saajalle haastemiehen välityksellä tai muutoin todistettavasti kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun testamentti on annettu tiedoksi perilliselle.
